Kiireen tuntua vai rentoa oleilua?
Kesä on ehtinyt jo kauniiksi ja lämpöä riittää. Ilmassa on erilaisten kukkien tuoksua ja ulkona on suorastaan huumaavaa oleilla. Pitkät lämpimät ja aurinkoiset jaksot kutsuvat nauttimaan kesästä ja irrottamaan arjen puuhista. Monien pihoja koristaa syreenien makea tuoksu!
Terapiassa on kuluneiden kuukausien ajan oltu minkäs muun kuin ihmisyyden äärellä. Näin kesälomien aikaan, ihmisiä puhututtaa monesti; kuinka saisi lomasta riittävästi irti? Kuinka osaisi irtautua arjesta ja samaan aikaan olla lähtemättä suorittamaan kesälomaa? On enemmän kuin helppoa buukata kalenteriin erilaisia kesätapahtumia ja huomaamatta ottaa stressiä kaikkiin osallistumisesta. Puhumattakaan erilaisista siivousurakoista joita moni kesän aikana tekee.
Yksi keino on pohtia, millainen olo kesäloman jälkeen parhaimmillaan olisi? Useimmat sanoisivat jotain sellaista kuin rento, kepeä tai vapautunut. Mihin mielikuviin sinä ajaudut miettiessäsi, mistä huomaisit kesäloman olleen mahdollisimman palauttava?
Voisiko rento oleilu olla jotain sellaista kuin;
- varpaiden heiluttelua vedessä
- kivien keräämistä rannassa
- pieniä omia taukoja lapsiperhearjen keskellä
- suoraan sanomista kun ei jaksa osallistua
- oman ajan vaalimista
- tähän hetkeen pysähtymistä
- sopimus ettei kalenteriin katsota heinäkuussa
Toivon että kesäsi on mieleinen ja saat ladattua valoa ja lämpöä itsellesi :) Pohjolan kesät ovat lopulta niin lyhyitä että itse koetan nauttia jopa niistä helteistä, jotka eivät montaa viikkoa vuodesta kuluta.
Mielen Kirkastamo lomailee heinäkuussa. Asiakaspaikkoja voi kysellä kuitenkin sähköpostitse, vastailen niihin lomalta palatessani.
Terveisin Jonna